Tämän hetken faktat:

1. Nyt alkoi uusi elämä- jo kaksi päivää ilman herkkuja!

2. Menin taas kuntosalillekin! Tuntu hyvältä.

3. Nyt on oikeesti hyvä olo. Ostin kaikkia voiteita ja kasvonaamioita, jotka kuuluu myös mun uuteen elämään. Uus ilme! Hankkiudun (lievästä) aknestani eroon. Vaatekaappia vois kans koittaa uudistaa. Siivous on jo hoidettu ja aika iso osa lähti keräykseen

4. Olen noin 80% varma että lähen ens vuonna au pairiksi

5. Usko Eevertti Luttinen vie Putouksen hahmokilpailun voiton

6. Saatan vaihtaa blogspotin puolelle, mutta paljon väliä kun kuka mun juttuja lukis muutenkaan :D

 

Argh, että mua ahistaa taas. Haluan au pairiksi ens vuonna, mutta kun haluaisin myös kouluun. Haluan paikkaan, missä kukaan ei tunne, mutta kun haluaisin myös pitää mun vanhat kaverit.

Kaiken lisäks mun pitäis mennä nukkumaankin. Ei taas suju.

Oon niin väsynyt tähän peliin. Mikä siinä on, että ei voida olla vaan iloisia siitä, että on kavereita? Että on sellaisia ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa? Miksi pitää kilpailla siitä, kenellä on eniten kavereita tai kuka on viettänyt eniten aikaa kenenkin kanssa?

Oonkohan mä vaan vainoharhainen vai jotenkin todella epäonninen, vai tapahtuuko tätä kaikissa kaveripiireissä? En jaksaisi tätä koko ajan. Välillä on kiva päivä ja kaikki tuntuvat tulevan juttuun eikä kukaan jää ulkopuolelle. Mutta välillä, esim tänään, joutuu koko ajan esittämään ja harkitsemaan kauhean tarkkaan, mitä sanoa, tehdä tai edes keneen katsoo.

Miksi pitää kilpailla siitä, kuka on aina kenenkin kanssa? Voisi ajatella, että vaikka lenkin sopiminen muiden ollessa paikalla ei olisi iso asia, mutta näköjään on. Mutta kaikken raivostuttavinta on, kun paras kaverisi vilkuilee sinua samaan aikaan "huomaamattomasti" katsaakseen, oletko kateellinen siitä, että hän nyt pyytää toista kaveria johki. Tai sitten olen todella vainoharhainen.

Kuvitellaampa tämä. Paikalla on neljä- ei kun siis olinhan minäkin paikalla - ihmistä, jotka istuvat pöydän ääressä. Kahdella alkaa jokin etevä inside-juttu, josta suivaantuneena kaksi vastapäätä istuvaa keksivät oman juttunsa. Välissä minä jään siihen kattelemaan kattoa. Teema jatkui sen tunnin, joka siellä istuttiin.

Oli kivaa.

Tarviin ammattiapua.

Huomasin juuri olevani äärettömän kateellinen Supernaturalin jengille, koska kaikki ovat ystäviä keskenään. Vaikka vietän aina ikuisuuksia katsellen Jared & Jensen videoita, oon nyt näköjään katkera niiden ystävyydelle, koska omien kaverien kanssa on kitkaa.

Hanki apua, Laura.

 Kaivatun Viiru-kissan kuoleman ensimmäinen vuosipäivä. R.I.P mun kulta. <3